Tänä vuonna
- Teemanamme Satujen maailma
Satujen avulla pohdimme lasten kanssa heitä kiinnostavia asioita, tapahtumia ja ilmiöitä. Haluamme kokea iloa mielikuvituksen, totuuden, leikkimisen ja yhdessä toimimisen kautta.
- Mietimme mitä tarkoittaa vastuu omasta osuudesta kokonaisuuden rakentamisessa
- Harjoittelemme sosiaalisia taitoja leikin ja yhteiselon kautta.
- Vuoden alussa tutustumme toisiimme, Nunnalan yhteisiin toimintatapoihin ja liikkumiseen. Näitä sääntöjä harjoittelemme vuoden ympäri Nunnalassa, Kaivopuistossa ja retkien aikana.
- Syyskuussa aloitamme keskustelut vanhempien kanssa ja laadimme kaikille uusille lapsille varhaiskasvatussuunnitelmat sekä eskareille esiopetussuunnitelmat. 4-vuotiaiden kanssa järjestämme keskustelut ennen neuvolaan menoa. Pyytäkää vuodenaikana rohkeasti keskusteluaikaa lastanne koskevissa asioissa, mikäli näette tarpeelliseksi.
- Haluamme olla aktiivisia palautteen antamisessa ja vastaanottamisessa. Kysymyksien ja ongelmien kanssa ei kannata odotella pitkään. Uskomme, että avoin keskustelu ja hyvä yhteistyö vanhempien ja Nunnalan henkilökunnan välillä palvelee parhaiten meitä kaikkia
Pyydämme että...
- Tuotte lapsenne ajoissa päiväkotiin, mikäli haluatte että hän syö aamupalan (klo. 9.00) ja osallistuu aamutoimintaan. Toiminta alkaa päivittäin klo. 9.20. Esikoulu alkaa klo. 8.30
- Lasten turvallisuuden vuoksi suljette portit perässänne.
- Seuraatte lastentarhan ilmoituksia säännöllisesti. Aiemmin tehtyihin suunnitelmiin voi tulla muutoksia.
- Nimikoitte lastenne vaatteet ja jalkineet.
- Hankitte lapsellenne pehmeäpohjaiset sisätossut.
- Huolehditte lastenne hygieniasta (päivittäiset peseytymiset, hiusten kampaaminen ja säännöllinen tarkistus). Ilmoitatte meille jos lapseltanne löytyy täitä, ja hoidatte asian välittömästi jotta täit eivät leviä.
- Lasten harrastukset (esim. piano- ja viulutunnit) ja erikoistapahtumat (esim. teatteriin meno) ovat maksullisia.
- Ilmoitatte etukäteen tai puhelimitse lastenne poissaolot (poissaoloja ei hyvitetä hoitomaksussa)
- Autatte lastanne valitsemaan lelupäivälelun joka ei ole pelottava tai kovaääninen (perjantai on lelupäivä)
- Jokapäiväisen unilelun tulisi olla melko pieni, pehmeä ja äänetön.
Lastenne syntymäpäiväjuhlat
Halutessanne voitte tuoda juhlan kunniaksti pientä tarjottavaa muille lapsille. Vastuu tarhan ulkopuolella olevista juhlista ja kutsuista on vanhemmilla. Ryhmästä ei voi jättää kutsumatta yhtä tai kahta lasta jos muut on kutsuttu - varsinkaan silloin kun juhliin lähdetään suoraan tarhalta! Toivomme kuitenkin että otatte asian huomioon myös vapaapäivinä järjestettyjen juhlien kohdalla.
Uusien lasten vanhemmat
Pyytäisimme teitä kirjoittamaan vapaamuotoisen kirjeen lapsestanne, hänen luonteestaan, tottumuksistaan jne.
Kirjeessä voitte kertoa seuraavanlaisia asioita:
- Lapsen nimi, lempinimi
- Sisarussuhteet ja muut tärkeät ihmiset
- Suhteet vanhempiin
- Lapsen terveys/sairaudet
- Lapsen omatoimisuus ja tottumukset perushoitotilanteissa (pukeminen, riisuminen, ruokailu, wc-toiminnot, siisteys)
- Lapsen mielenkiinnon kohteet
- Lapsen vahvuudet ja asiat joitta tarvitsee tukea/kannustusta
- Miten lapsi leikkii
- Lapsen elämässä tapahtuneita tärkeitä asioita
- Lapsen pelot/miten hän reagoi
- Millaisia tv-ohjelmia lapsi katsoo, millaisia tietokonepelejä hän pelaa
- Muuta muistettavaa/huomioitavaa sekä toiveita (omia sekä lapsen) tulevalle toimintakaudelle.